Finanssi- ja eurokriisi kasvattivat keskuspankkien roolia maailmantalouden vakauttajina ja talouskasvun takaajina. Pelastaakseen globaalit rahoitusmarkkinat Yhdysvaltain keskuspankki Fed lapioi finanssikriisin aikana likviditeettiä niin amerikkalaiseen kuin eurooppalaiseenkin pankkijärjestelmään. Euroopassa vasta EKP:n piakkoin syrjään siirtyvän pääjohtajan Mario Draghin lupaus tehdä "kaikki tarvittava" euroalueen pelastamiseksi rauhoitti rahoitusmarkkinat ja samalla eurokriisin akuuteimman vaiheen.

Keskuspankkien asema talouden tukipilarina on ollut elimellinen myös kriisien hellitettyä, mistä kertovat muun muassa massiiviset määrällisen elvyttämisen ohjelmat samoin kuin muut epätavalliset rahapoliittiset manööverit. Keskuspankit ovat joutuneet kannattelemaan maailmantaloutta, kun poliitikot ovat vannoneet talouskasvua hidastavan talouskuripolitiikan nimiin.

Miten tällaiseen tilanteeseen on tultu, ja mitä keskuspankkien roolin kasvu kertoo kapitalistisen talousjärjestelmän muodonmuutoksesta? Olemmeko siirtymässä kohti keskuspankkikapitalismia, jossa markkinat ja talouskasvu ovat entistä riippuvaisempia aktiivisista, jatkuvasti epätavallisiin keinoihin turvautuvista keskuspankeista ja jossa ei ole enää paluuta normaaliin, sääntöjen sanelemaan teknokraattiseen rahapolitiikkaan?

Poliittinen talous -podcastin vieraana on Sosten pääekonomisti Jussi Ahokas. Ahokas keskustelee Timo Harjuniemen ja Lauri Holapan kanssa keskuspankkien muuttuvasta roolista kapitalistisessa talousjärjestelmässä. Miksi finanssikriisi sysäsi meidät kohti keskuspankkikapitalismia? Mitä keskuspankkien ja rahapolitiikan korostuminen kertoo hallitsevasta talouspoliittisesta ajattelusta? Mitä tapahtuu, jos ruuti keskuspankkien tykeissä kostuu? Pakottaako rahapolitiikan tehon mahdollinen ehtyminen poliitikkoja kohti entistä aktiivisempaa investointipolitiikkaa?

Keskustelun taustana toimii Jussi Ahokkaan Politiikasta.fi-sivustolle kirjoittama artikkeli "Kapitalismin muodot ja institutionaalinen muutos - kohti keskuspankkikapitalismia".

https://politiikasta.fi/kapitalismin-muodot-ja-institutionaalinen-muutos-kohti-keskuspankkikapitalismia/

Jussi Ahokas Twitterissä: https://twitter.com/ahokasjaj

Twitter Mentions